Metsä kutsuu...

Heips,

ja hyvää kevään jatkoa. Niin ihana aurinko on lämmittänyt meitä jo reilun viikon verran. Myöhäinen kevään tulo on edistynyt harppauksin, eikä lunta juurikaan näy enää missään. Etelärinteet puskevat lämpöä; talvesta ei ole kuin muisto jäljellä.

Luonto heräilee hiljalleen. Viime kesän kuloutunut heinä on läjäpäin maata vasten peittäen alleen kaikenlaista, tärkeää ja vähemmän tärkeää. Nyt onkin hyvä aika katsoa mitä heinän alta löytyy, koska kaikki on kuin tarjottimella nähtävissä. Olen kävellyt suurin piirtein tonttialueemme ( reilut 2 ha) läpi, ja huomannut yhtä sun toista. Roskia, pulloja, rikkinäisiä työvälineitä ym. paljastuu lumen alta. Hirveen näköistä! Pihalla ja metsässä jänikset ja myyrät (pelto-, metsä- ja maamyyrät) ovat tehneet selvää jälkeä.

Piha on kuin kynnöksen jäljiltä, vaikka viime syksynä siinä kasvoi tasainen nurmikko. Nuo ihanat 4 -vuotiaat hevoskastanjat ovat kelvanneet myyrien suuhun. Virpiangervot, juhannusruusut ja mansikat, heipä hei! Myös metsässä on nähtävissä myyrien paraatipolut ja syönnösjäljet. Voin vain kuvitella viljelyalaa, miltä se voi näyttääkin...Voi, voi ja hopi hopi katsomaan.

Samalla kun menee metsään tarkastamaan viime kevään viljelytyön, kannattaa metsässä viivähtää vähän pitempääkin. Vaikka puunmyynti onkin nyt hieman "jäissä", suunnitelmia voi tehdä hyvinkin. Töitä metsässä on melkein aina; nekin voi rekisteröidä muistiin. Metsä on tähän aikaan vuodesta "selvimmillään", ja siellä on mukava liikkua yksin tai yhdessä. Kun on käynyt selvittämässä metsikön tilan, mieli on yleensä huojentunut (huolimatta metsän tihulaisista). Luonnon herääminen uuteen kasvuun lämmittää ja se antaa aina toivoa tulevasta.

Ryhti paranee ja jalka nousee. Hiphoo, metsään vie...

Valpuriterveisin, Merja